Jotain Hupista

Hupi on sosiaalinen, toiminnanhaluinen ja vilkas. Rohkea muttei kuitenkaan tyhmänrohkea. Hupia ei juuri tarvitse motivoida töiden tekemiseen, riittää kun antaa luvan. Taisteluhalua löytyy hiukan enemmänkin, kuin olisi tarvis ja palkkaus onnistuu loistavasti myös laumaviettiä hyödyntäen. Hupille ei juuri tarvitse (tai tarvitsisi) ääntään korottaa, eikä metsälenkeilläkään huolehtia siitä, missä koiruus mennä toheltaa, Hupi pitää kyllä yhteyden minuun.

Iän lisääntyessä rakastun tähän koiruuteen päivä päivältä enemmän. Luonne lähentelee sitä minulle täydellistä, jollaista olen hakenut: vauhtia ja vaarallisia tilanteita, kuitenkin korvat koko ajan kuulolla ja juuri sopivasti halua miellyttää minua, olematta kuitenkaan nk. "jalkaan liimautuja" ja koko ajan varjona perässä kulkija. Hupilla ei ole vielä ollut yhtään huonoa päivää ja koiruus innostuu päivä pivältä töiden tekemiseen aina vaan intensiivisemmin. Hupin huonoiksi puoliksi voitaneen lukea malttamattomuus; pikku-ukko ei osaa vielä oikein rauhoittua, jos kysessä on tilanne, jossa tietää jotain kohta tapahtuvan. Harjoittelulla tämäkin puute saataneen korjattua. Tilanteissa, joissa Hupi on epävarma, se turvutuu minuun, hakee minulta hyväksyntää ja/tai tukea ja hyvä niin. Toisinaan kyllä tuntuu, että voisi ratkaista ongelmatilanteita (lukuun ottamatta treenejä) hiukan itsenäisemmin mutta minkäs teet; lauman alinpana Hupilla ei juuri ole (Hurrin ja Hirmun seurassa) päätäntävaltaa.

Kiitokset Kirsi, kun sain tämän jo isoksi kasvaneen pikkumiehen itselleni!