|
Vuonna 2004 kävimme 11:sta näyttelyssä. Tuloksena mm.9 SERTiä. Kotiin tuomisina oli SERTien lisäksi mm EH ja H.
Vuonna 2005 on näyttelyitä kierretty vähemmän, tuloksena viidestä näyttelystä 4x ROP, 2xRYP2 ja tämän vuoden kruunasi Valkealan BIS! Tuleva vuosi näyttää, paljonko näyttelyitä kierretään mutta eiköhän sitä varsinaista CACIB:a ainakin lähdetä hakemaan =o)
Vuonna 2006 näytelmissä on käyty säästeliäästi, tulokset ovat kuitenkin tyydyttävät: PU -sijotuksia ja kaksi hienoa ryhmäsijoitusta kaikkien rotujen näytteyssä. Tyydyttäviksi tuloksia voi sanoa siksi, että se CACIB uupuu yhä =O/ Ensi vuonna, jos aika ja rahat antaa myöden, lähdetään käymään suomen rajojen ulkopuolella.
2007 ei käyty sen enempää rajojen ulkopuolella kuin juuri missään muissakaan näyttelyissä. Omistajaa ei vaan jaksattanut.
2008 aloitettiin hienosti Tampereella: vihdonkin se CACIB! Näyttelyjä käytiin harvakseen mutta tulokset oli sitäkin miellyttävämäpiä.
Vuosi 2009 tuskin tuo suurta muutosta edelliseen verrattuna, näyttelyiden lukumäärä tuskin mahdottomaksi kasvaa. Tänä vuonna sinne ulkomaille tosin lähdetään, vaikka sitten pää kainalossa ;o)
Hirmun kaikki näyttelytulokset
Mäntsälä 6.4.2003, Esko Nummijärvi
Erittäin hyvä, poikkeuksellisen lupaava nuori uros, jolla kaunis pää ja hyvä rakenne, hieno häntä. Erinomainen alku, tällä koiralla on paljon tulevaisuutta
PEK1, KP, ROP
![]()
Kullaa 10.5.2003 Paula Rekiranta
Tyypiltään erinomainen urospentu. Kaunis urosmainen pää. Hyvä ilme. Hieman suora olkavarsi. Hyvä runko. Riittävät takakulmaukset. Hyvä häntä. Hyvä luusto ja käpälät. Liikkuu hyvin. Lupaava pentu.
PEK1, KP, ROP
![]()
Pori - Ulvila 29.6.2003 Joyce O´Connor (Irlanti)
Lovely type, lovely balanced head, lovely soft expression, nice lenght of neck, good lay of shoulder, good topline and tailset, good spring of rib, nice short line, good bend of stifle, lovely mover
ERI 1, PU, SERT, ROP
![]()
Rauma 2.8.2003 Robin Searle (GB)
Good size. Nice head & correct set of ears. Nice dentition. Good rib. Well balanced suond movement. Carried his tail well.
ERI 1, PU, SERT, VSP
![]()
Myrkky 30.8.2003 Esko Nummijärvi
Erinom. upearyhtinen, hienosti liikkuva kaunis uros. Hyvä rakenne. Häntä kiertyy vähän selälle.
ERI 1, PU, SERT. ROP, RYP2
![]()
Helsinki V-03 7.12.2003 Gitta Ringwall
Hyvä kokonaisuus. Hyvä kallo-osa, ilme. Köyhä otsapenger. Vahva kuono-osa. Hyvä ylälinja, eturinta, luusto ja käpälät. Pitkähkö lanne. Erinomainen kinner, ryhti ja häntä. Erinomainen
ERI 1, JV-03, SERT PU 2
![]()
Turku 24.1.2004 Gitte Finnich Pedersen (Tanska)
Excellent male. Nice head. Good neck & topline. Good bone. Good angulations. Moves with ok drive
ERI 1, PU2 SERT, VACA
![]()
Lahti 24.4.2004 John D. Green (Uusi-Seelanti)
A nice sized dog who is compact. He has very strong bone and a little too heavy for my preference. Has a well balanced head, wich is a little too full for me. Heavy through the neck. Well bodied. Good quality bone. Good tailcarriage. Moves well behind but overall a little overdone for his size.
EH 1
![]()
Tampere 20.3.2004, Juha Lehtinen
Tyyppi erinomainen, mittasuhteiltaan oikea, hyvälinjainen uros. Oikeanmuotoinen pää, hyvät korvat hyvä kaula, rintakehä ja selkä. Hyvä häntä. Karvapeite voisi olla hieman karkeampaa. Takaraajta liikkeessä hieman sisäkierteiset.
ERI 1, PU4, SERT
![]()
Honkajoki RN 2.5.2004 Arvi Ellmen
Mittasuhtelitaan oikea, vankkarakenteinen uroa, jolla hyvä pää ja korvat. Liikkuu kevyesti. Luusto riittävän vankka. Riittävät kulmaukset. Esiintyy ja esitetään hyvin.
SERT, ROP
![]()
Koski TL RN 8.5.2004 Arvi Ellmen
Keskikokoa kookkaampi. Mittasuhteiltaan oikea uros, jolla hyvä pää, selkä, häntä. Vahvaluustoiset, oikeinkulmautuneet raajat. Liikkuu kevyesti. Esiintyy, esitetään hyvin. SERT, ROP, RYP3
![]()
Jämsä KR 12.6.2004, Aila Lehmussaari
Erinomaiset mittasuhteet. Oikealinjainen ja ilmenen pää. Hyvä ylälinja. Erinomainen hännän asento. Saisi kulmautua paremmin edestä. Sopivan voimakas raajaluusto. Liikkuu hyvin lyhyellä askeleella. Hyvä karva. Luonne oikea
EH 1
![]()
Pori KV 1.8.2004 Rita van Mechlen (Belgia)
2 yrs. Compact built dog with expressive head. Correct bite. Forechest could be better pronaunched (?). Short back, slightly upright upperarm. Good taolset and very well agulated. Typical moivement.
ERI 2 PU2, vara-SERT, vara-CACIB
![]()
Kuopio KR 7.8.2004 Paula Heikkinen - Lehkonen
Lyhytrunkoinen, tiivis vankkaluinen nuori uros. Erinomainen ryhti ja ylälinja. Erinomainen pää. Tummat silmät. Hyvät korvat. Hieman lyhyt olkavarsi. Vankat, suorat eturaajat. Tiiviit käpälät. Erinomainen takaosa ja takakulmaukset. Lyhyt, korkealle kiinnittynyt, paksu häntä. Yhdensuuntaiset liikkeet. Kaksivärinen. Erittäin kaunis kokonaisuus.
ERI1, PU3, SERT
![]()
Kuopio KV 8.8.2004 Leni Nousiainen
Oikeat mittasuhteet, sopiva luusto, oikealinjainen ja ilmeinen pää. Kuono-osa voisi olla täyteläisempi. Hyvät korvat, litteä eturinta, varsin pysty olkavarsi. Oikeamallinen rintakehä. Hyvät takakulmaukset ja käpälät, oikea askelpituus, hieman sisäkierteiset etukäpälät.
ERI1, PU2 SERT, Vara-CACIB
![]()
Raisio KR 14.8.2004 Rune Malmberg (Ruotsi)
Medel stor utm typ. Maskulint huvud bra ögon och öron. Stark rygg bra bröst, kraftiga ben bra tassor normalt vinklad bra ? hårlag(?) o. rörelsen
Keskikokoinen, erinomainen tyyppi, maskuliininen pää, hyvät silmät ja korvat. Vahva selkä, hyvä rinta. Voimakkaat jalat hyvät tassut normaalit kulmaukset hyvät ? ja liikkeet.
ROP, SERT, RYP2
![]()
Seinäjoki KV 23.10.2004 Sakari Poti
Mittasuhteiltaan erinomainen. Keskikokoinen. Voimakas hyvä pää, samoin korvat. Erinaomainen runko- ja raaja rakenne. Lyhyt jämäkkä pysty häntä. Tehokas liike. Miellyttävä luonne. Kirsun pigmentti saisi olla parempi.
ERI2 PU2 SERT vara - CACIB
![]()
Helsinki KV 4.12.2004 Gerard Cox (irl)
Typy dog. Very nice head shape. Good eye and ear-set. Nice straight front. A little too stuffy in neck and a bit short in back. Could be more masculin. Front movement is restricted by the shoulders and does not move well behind.
H
![]()
Alavus RN 22.01.2005 Sakari Poti
Mittasuhteiltaan oikea, keskikok. sopusuhtainen, voimakas komea pää, hyvät korvat, tiivis jäntevä runko. voimakasluustoiset, hyvin kulmautuneet raajat, pysty tanakka häntä, hyvä liike & luonne.
ERI1 PU1 ROP RYP 2
![]()
Tampere KV 19.3.2005 Jean Lanning, GB
Compact with good bone & substans, quality dog with good head. Front action little close but pattern of the breed
ERI2 PU2 VACA
![]()
Kokemäki RN 7.5.2005, Arvi Ellmen
Mittasuhteet oikeat, vankkarakenteinen uros, jolla hyvä pää, samoin ylälinja ja häntä. Hyvät raajat. Liikkuu hyvin. Esiintyy ja esitetään hyvin.
ERI1 ROP
![]()
Rauma KR 4.6.2005, Harry Tast
Tiivis runko, tasapainoinen ylälinja. Oikeanmallinen, hyväilmeinen pää. Muuten hyvät kulmaukset mutta olkavarsien tulisi olla viistommat. Erinomainen luusto. Tiiviit käpälät. Hyvä häntä. Tehokkaat liikkeet. Esiintyy mallikelpoisesti
ERI1 PU1 ROP RYP2
![]()
Valkeala RN 12.11.2005, Paavo Mattila
Erinomainen uros. Keskikokoinen. Kaunis, ilmeikäs pää. Hyvä kaula. Erinomainen runko ja luusto. Hyvin kulmautunut takaa. Erinomainen ylälinja. Erittäin hyvä karva. Kauniisti kannettu häntä. Hyvät liikkeet. Hyvin korkeatasoinen rodun edustaja, joka esiintyy kaiken aikaa hyvin edukseen.
ERI1 PU1 ROP RYP1 BIS1
![]()
Tampere KV 18.3.2006, Bartbara Larska Puola
Schöner kopf. Korrente obere hinie. Gut in der bewegen.
ERI1, PU, vara - CACIB
![]()
Pori KR 2.7.2006, Pekka Teini
Mittasuhteiltaan oikea, komean sukupuolileiman omaava uros, jolla oikeailmeinen pää. Hyvät korvat, tasapainoinen runko & hyvät mittasuhteet siinä. Hyvä takaosa. Komea pystyasentoinen häntä. Tiiviit käpälät. Hyvä tiiviysaste. Varma luonne.
ERI1, PU1, ROP, RYP2
![]()
Kuopio KR 4.8.2006 James D. Sillers, USA
A hound with ecx subst and balance. Correct height to length proportions. Good lenght in muzzle. Would like a little lower earset. Has correct chest and depth of chest. Well muscled. Strong tail. Correct feet and pasterns. Correct rear and front movement. Has a strong topline but weak tail carriage
ERI1, PU1, ROP, RYP3
![]()
Kuopio KV 5.8.2006 Kenneth Stevenson Irlanti
3,5 year old male. Pleasing head and eye. Good reach of neck. Balanced body. Good angulation in front and rear, tail and tailset. Moved soundly.
ERI2, PU2 vara - CACIB
![]()
Kuopio KV 6.8.2006 Hassi Assenmacher, Saksa
Good size. Excellent shape of head. Dark pigmentation. Good eye colour. Well carried ears. Sweet soft expression. Well built body. Correct in all parts. Nice tail carriage. Moves well. Good coat & temperament.
ERI1, PU3
![]()
Pori KV 29.7.2007 Leanne Coffey, Australia
Nice&short compact male.Very well boned. Nice clean head. Good strong muzzle. Slight dip in topline on move. Needs more turn of stifle. Moved very well. Broken tooth.
ERI3, PU4
![]()
Tampere KV 15.3.2008, Gerardo Paolucci, Argentiina
Excellent dog, compact. Very nice profile & head and movement.
ERI1, PU1, CACIB, VSP
![]()
Pöytyä RN 8.6.2008 Esko Nummijärvi
Rotutyyppi erinomainen. Hyväryhtinen, kaunis pää vahva hyvä rakenne, esiintyy ja esitetään hyvin.
AVO ERI1 PU1 ROP RYP1 BIS3
![]()
Maalahti RN 9.8.2008 Sakari Poti
Keskikokoinen, mitasuhteiltaan oikea, voimakastyyppinen. Voimakas komea pää, erinomainen runko ja raajarakenne, pysty tanakka häntä, tyypikäs liike, erinomainen karva, normaali luonne kokonaiskuva erinomainen
AVO ERI1 PU1 ROP RYP1 BIS2
![]()
Seinäjoki KV 25.10.2008 Sakari Poti
Keskikokoinen, voimakastyyppinen. Mittasuhteiltaan erinomainen. Komea pää, vaaleahko kirsu. Pyöreä raajaluusto ja muutenkin erinomainen runko- ja raajarakenne. Hyvä karva. Pysty tanakka häntä. Tyypikäs liike. Miellyttävä luonne. AVO ERI1 PU1 ROP
![]()
Liettuan voittaja, Vilna 14.3.2009, Paula Rekiranta
6 years old, mascular dog with excellent type, good muscle, a bit narrow in scal, strong neck, level topline, enough angulated, spaceous ripcage, moves well
AVO ERI3
![]()
Liettua INT, Vilna, 15.3.2009, Stefan Popov (Bulgaria)
Arvostelu Venäjäksi.
AVO ERI3
![]()
Tallinna, Viro 6.6.2009, Maret Kärdi
Arvostelu tulossa...
AVO ERI1 PU1 SERT CACIB VSP
ERI = EXC, EH = VG, H = G, SERT = CC, VSP = BOS, ROP = BOB, RYP = BIG

