Jotain Hirmusta
Hirmu on sopivan sosiaalinen kompakti pakkaus. Suuren suuri koira pienessä paketissa. Terve pää terveessä kropassa. Hirmu osaa ottaa yleisönsä ja hurmata olemuksellaan lähes ihmisen kuin ihmisen. Iso ego, pieni koko on Hirmun motto.
Tältä loppakorvalta löytyy valtava määrä omaa tahtoa, älykkyyttä ja ongelmanratkaisukykyä. Hirmulla on voimakas metsätysvietti ja toiminnanhalua, joka on tosin toisinaan ei niin helppoa kanavoida oikein. Egoa ja itsevarmuutta löytyy, erityisesti, jos Hurri on "backup:na". Hirmulle oma lauma on kaikki kaikessa.
Nykyään Hirmu yrittää aina toisinaan kivuta laumassa yhtä ylemmälle portaalle, eli Hurrin edelle, siinä toistaiseksi onnistumatta. Ruoka on saanut myös aivan uudenlaisen merkityksen: Aina Hirmu on jokseenkin hyvin syönyt mutta vasta aikuisiällä on ruvennut näymään merkkejä beaglelle tunnusomaisesta pohjattomasta ruokahalusta.
"Pumpuli" osaa ottaa rennosti tilanteessa kuin tilanteessa, tarpeen niin vaatiessa tehdään kuitenkin, välillä vaarallisenkin, räjähtäviä lähtöjä. Minun onnekseni Hirmu pitää kropastaan huolta, venyttelyt ja lihashuolto ennen kaikkea =o) . Erityisesti aamulla lähes rituaalinomaiset venyttelysessiot ovat toisinaan lähes huvittavaa katseltavaa
